*

Teemu Hiilinen - Teemu tarttuu toimeen

Kaikki blogit puheenaiheesta HIFK

HIFK fotbollin katsojamäärätavoite karkaamassa

Stadin derby on fudista parhaimmillaan. Mökki täynnä ja fanipäätyjen kannatuslaulut raikaavat. Mikäli useimmat Veikkausliigan ottelut saisivat yhtä lailla massat liikkeelle, niin jalkapalloseuroilla ei olisi mitään hätään. Helsinkiläisseuroista erityisesti HIFK fotboll pyörii vahvasti lipunmyynnin varassa, joka kattaa peräti 45 prosenttia budjetista. Samaten sponsoriraha on riippuvainen stadionin yleisömääristä, vaikkakin lukumääräistä näkyvyyttä tulee enemmän televisiosta.

HIFK:n mies kiittää Tapparaa

Koska olen loppuun asti HIFK:n mies, haluan onnitella Tampereen Tapparaa jääkiekon Suomen mestaruuden voittamisesta.

Erityisen ilahduttavaa on se, että HIFK ei hävinnyt finaalisarjaa vakavasti otettavalle joukkueelle. Ilves, TPS, Pelicans, Kärpät, Lukko tai Ässät olisi ollut kiusallinen häviämisen kohde, ja laskekaa Blues ja Jokerit tuohon päälle.

En ole elämässäni tavannut yhtään Tappara-fania, paitsi Rane Korven ja yhden Juhan. Pärjäilkää.

Takki kääntyy - HIFK Veikkausliigaan

Minua viisaammat ovat sanoneet, ettei jalkapallojoukkuetta voi vaihtaa. Ja tietysti uskon viisaampiani. Paitsi nyt.

Jalkapallojoukkue HIFK varmisti tänään uskomattomien viimeisten kierrosten pelillään nousunsa jalkapallon ylimmälle sarjatasolle Veikkausliigaan. Sielultani helsinkiläisenä olen aina ollut jalkapallossa HJK:n miehiä. Mutta ainoa oikea urheilukannattamisen kohde on ollut HIFK, maailman ainoa oikea joukkue.

Historiallinen päivä Liigassa

Kaksi helsinkiläistä joukkuetta päätti kautensa tänään "rantapallokierroksella". Tämä päivä on historiallinen monessakin suhteessa Liigassa.

Tänään päättyi Ville Peltosen jääkiekkoura. Uraan mahtui äärimmäisiä onnistumisia, joista varmasti suurin on Ruotsin kaataminen vuonna 1995 Globenissa. Tämän lisäksi Peltonen on urallaan saavuttanut neljä olympiamitalia sekä kaksi kertaa nostanut suomalaista Kanada-maljaa ilmaan. Kiitos Ville Peltoselle niistä hetkistä, joita hän on antanut minulle fanina. 

Jokerit vs. HIFK - so last season

Toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti vitsikkään kolumnin Helsingin Sanomiin HIFK:n hallihankkeesta ja omasta Jokerit-fanituksestaan otsikolla ”Vastustan HIFK:n uutta hallia!”. Saarikoski peräsi esiin helsinkiläispäättäjien tunnesidettä näihin kahteen joukkueeseen.

Hän tuli maininneeksi kirjoituksessaan myös Hesarin TNS Gallupilla vuonna 2011 teettämän tutkimuksen näiden kahden joukkueen kannattajakuntaan ja poliittisiin puolueisiin liittyen.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä